Nimimerkkien salat

Taxa ei onneksi ollut vain asialinjoja myötäilevä tiedotuslehti. Sen sivuja ilostuttivat useat kepeät, hauskat, ironiset ja ilmapiiriä vapauttavat kirjoitukset. Esimerkkeinä nimimerkit Herra X , Tutti-Frutti , Vatupassi ja Mukana matkalla, joiden virkistävät kirjoitukset nostivat mieltä.

Eräässä jouluisessa Taxassa pohdittiin ja jopa ehdotettiin Synti-Pukin vakanssin perustamista, vastapainoksi Joulu-Pukille, seuraavilla perusteilla:

”Näin joulun lähellä kuulee puhuttavan paljon Joulupukista. Tuosta hyväntahtoisesta pitkäpartaisesta vanhasta ukosta. Vaikka meidänkin joukossamme saattaa olla sellaisia, jotka eivät usko joulupukkiin, niin siitä huolimatta toivomme hänen tulevan runsaine lahjoineen jokaiseen verovirkailijakotiin. Silläkin, uhalla, vaikka me emme ehkä kaikkein mielestä olekaan olleet kilttejä lapsia.

Tuosta hyväsydämisestä joulupukista ja noista pahanilkisistä lapsista puheenollen johtuu mielemme Synti-pukki. Olisihan aiheellista perustaa sellainenkin vakanssi, kun kerran on olemassa joulupukin virka. Hänen tehtäviinsä kuuluisi, kuten arvata jo sopii, ottaa päälleen kaikki ne synnit, joita vuoden mittaan päällemme vyörytetään. Tuon viranhaltijan tehtävä ei tietenkään olisi helppo, mutta helppoahan ei meillä ole ollut tähänkään asti ja siksi siihen ehkä joku joukostamme löytyisi. Hän kärsisi yksin, jotta meillä muilla olisi työrauha, että meillä olisi helpompaa, että tiemme olisi tasainen ja me viihtyisimme jokapäiväisissä askareissamme. Kaiketi hän piankin sortuisi, mutta virka julistettaisiin taas asianomaisessa järjestyksessä haettavaksi ja täytettäisiin.”

Historiankulustamme ei löydy merkintää, että moinen pukinvirka olisi perustettu, saatikka täytetty. Muistamme kuitenkin syntipukin olleen vanhaan virkamiesaikaan paikoillaan aina kun virheitä etsittiin milloin kenenkin tykönä.

Tutti-Frutti haastatteli Herra M. Ätkäyksen verovalmistelijan työstä seuraavaa Taxassa.

HAASTATTELU VEROJEN PERINNÄSTÄ JA KANNOSTA ERI AIKAKAUSINA

Herra M. Ätkäys, joka parhaillaan valmistelee verotushistoriansa sitä osaa, mikä käsittelee verojen kanto- ja perintäpuolta, mainitsi vanhimpien löydettyjen kirjoituksien olevan temppelitalouskuitteja nimenomaan perityistä veroista. Ja siksi hän noiden kantoluetteloiden parissa kertoi nytkin puuhailevansa.

Hallitsijahan itse oli silloin korkein jumala ja veronkantajat hänen kaikkein pyhintä kastiansa. Miespuolisten prelaattien tehtävänä oli painaa märälle savitaululle ruokokynällään kuvamerkkejä perityistä lampaista, emolampaista, pukeista, vuohista ja häristä. Samalla kun heidän virkasisarensa, nuo kuuluisan viehättävät papittaret, kanniskelivat päälaellaan raskaita savitauluja, paksut pikimustat palmikot suurelle nutturalle kääräistynä ja järjestelivät nuo laatat huolellisesti temppelin arkistohuoneisiin. Tällainen liikehtiminen piti tietenkin heidän vartalonsa ääriviivoiltaan sopusuhtaisen kauniina säilyttäen linjat sellaisina läpi koko virkaiän.

Rouva Frutti keskeytti: ”Näin ollen, senaikaiset virkanaiset olivat tässä suhteessa paremmassa asemassa kuin me nykyinen verotusväki istumatyössämme.”

Olette oikeassa rouva, vastasi herra M. Ätkäys ja totesi vielä ylpeänä, että ammattikuntamme, niin miehet kuin naisetkin ovat siis alun perin hengellistä säätyä, joka arvokkaan työnsä ohessa on luonut ja kehittänyt kirjoitustaidonkin.

Haastateltu sanoi tutkimuksissaan olevansa juuri keskellä Baabelin kuninkaan Merodak-Baladanin loisteliasta hovia. Mainitsi yrittävänsä selvitellä tuon tuhlailevasti elelleen hallitsijan sekavia raha-asioita ja kassan huonoa tilaa. Mikäli sellaisesta enää kukaan täyttä selvyyttä pystyy ottamaankaan. Maa oli köyhtynyt, veronmaksajat kynitty putipuhtaiksi, eikä tuolla hengellisellä temppelivirkakunnalla enää ollut montakaan vuonaa tauluihinsa merkittävänä. Ei kumma, jos uusia verotuskohteita oli ollut pakko ruveta etsimään oman valtakunnan ulkopuolelta ja jo niinkin etäältä kuin kaukaisesta Israelista. Tosin sinne lähetettyjen virkamiesten vierailu oli naamioitu lahjoineen ja runsaine antimineen muka onnittelukäynniksi kuningas Hiskian parantumisen ja tervehtymisen vuoksi. Mutta itse asiassa se oli, kuten profeetta Jesaja sitten suuttuneena Hiskiaa nuhtelikin, vain haravoimismielessä tehty matka noihin runsautta pullollaan oleviin tavarahuoneisiin, joita naisi ja herkkäuskoinen Hiskia pahaa aavistamatta saaliinhimoisille tarkkailijoille kaikessa varomattomuudessaan ja turhamaisuudessaan ylpeillen näytteli, esitteli, paljasti ja hiukan kait kehuskelikin.

Ja niinhän siinä sitten kävikin. Aivan kuten viisas ja kaukonäköinen Jesaja oli aavistanut ja ennustanut. Hopeat ja kullat ryöstettiin. Parhaat öljyt, kaikki, mitä Hiskian huoneessa oli, mitä hänen isänsäkin olivat itse omilta alamaisiltaan veroina koonneet, kaikki kannettiin taas vuorostaan Baabeliin, eikä mitään jätetty. Saman tien menivät tietysti Baladanin lähettämät runsaat lahjatkin, menivät sinne. mistä olivat tulleet. Eivätkä piisanneetkaan. Sillä he ottivat myös lapsia, jotka olivat Hiskiasta lähteneet ja ne tulivat kamaripalvelijoiksi Baabelin kuninkaan linnassa. Ja taas syntyi liikettä kuninkaallisessa verovirastossa. Nebukadneessarin korkeiden veroherrain ruokokynät upposivat syvälle märkään savitauluun, ja  Baabelin hienojen ruskeaihoisten papittarien lanteet keinuivat ja vartalot notkuivat raskaiden savitaulujen alla.

Kun vielä joskus vanhempien ihmisten keskuudessa yksinkertaisemman kansan seassa kuulee veronperinnästä ja kannosta käytettävän sanaa ryöstö, on tuollainen nimitys ehkä perittyä muistoa noilta kaukaisilta ajoilta. Samoin on laita silloinkin, jos nykyajan hurskas kristitty joskus pyrkii salailemaan, peittelemänään ja piilottelemaan tulojaan ja tavaroita, vuohiaan, lampaitaan ja muuta karjaansa. Se saattaa olla samaa atavistista epäluuloisuuden jätettä veronkantajaa kohtaan noilta samoilta hämäriltä alkuajoilta. Tästä johtuen ei tekoa olisi katsottava suoranaiseksi lain kiertämiseksi tai verokavalluksen yrittämiseksi. Se olisi tulkittava paremminkin vain jonkunlaiseksi varotoimenpiteeksi, johon terveesti ajattelevakin veronmaksaja voi erehtyä turvautumaan ja mikä joissakin olosuhteissa kenties saattaa olla viisasta ja oikeutettua, ja jollaista varovaisuutta kerrotussa kuningas Hiskian tapauksessa olisi ollut aiheellista noudattaa. Mutta jos tuo sama kristitty, samalla kun hän ehkä salaa aarteitaan, siitä huolimatta jatkuvasti voivottelee, teeskentelee ja tahallaan marisee raskautettua oloaan, unohtaen kokonaan ne edut, mitä nykyinen yhteiskunta hänelle tarjoaa, niin lohduttakoon häntä tutkimuksieni tulokset, joiden mukaan hänen kipunsa ovat suurimmalta osaltaan vain luulosairautta tai muuten kuviteltuja verrattuna kaikkeen siihen, mitä hänen barbaarinen ja pakanallinen lähimmäisensä sai veroja kootessaan historian hämärinä alkuaikoina kärsiä ja kokea, vakuutti Herra M. Ätkäys lopuksi.

Tutti-Frutti

Tutti-Frutti haastatteli myös Taxassa verohuojennuksista ja helpotuksista.

Kaljupäisille ja punatukkaisille miehille. Samoin kuin sotilaille ja lapsille on myönnetty useinkin monenlaisia helpotuksia monenmoisissa muodoissa, kertoili pyynnöstä lehdellemme verovalmistelija Herra M. Ätkäys. Esimerkiksi ilmainen sisäänpääsy erinäisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin tai joskus on peritty vain puoli maksua pääsylipusta. Samaa tapaa on verovirkailijoihin nähden sovellettu joissain maissa verolle pantaessakin. Herra Ätkäys arvelee ehkä tsaari Pietari Suuren ankaran partaveron antaneen punatukkaisille ja kaljupäisille alkuvihjeen taistella itselleen verohelpotuksia, koska sen, nimittäin kaljupäisyyden ja punatukkaisuuden on katsottu joinain aikakausina maksu- ja muotivirtauksista riippuen vaikuttaneen haitallisesti heidän tulonmuodostukseensa.

Mutta on maita, joissa veroja ei ole lainkaan. Sellainen on esimerkiksi Monaco. Veroviranomaisten, ensi sijassa verovalmistelijain on siellä vain informoitava maailman kaikilta ääriltä tulvivia turistilaumoja heidän valuutanvaihdoissaan, neuvottava rahavarojen edullisimpia käyttötapoja, annettava vihjeitä, jos minkälaisia ja mainostettava jatkuvasti maataan sekä suositeltava kullekin vieraalle hänelle soveltuvinta viihdytystä ja ajanviettotapaa. Se on ihana maa, kehuvat matkailijat kuin yhdestä suusta ja siellä on verrattomat veroviranomaiset! Ja otaksuttavasti näin tekevät Monacon omatkin kansalaiset syistä, jotka varmaankin arvaamme. Sen mukavuuslipun alla olisi epäilemättä mieluista kenen tahansa purjehtia. Tähdet pistelevät reikiään iltaisin hämärtyvään Välimeren kattoon, leuto henkäys pullistelee purjeita Rivieran lahdella, rakastavaiset kuhertelevat ja ruletti pyörii lakkaamatta. Vain silloin tällöin särkee kesäisen illan tai kuuman yön intohimoilla kyllästetyn romantiikan Monte Carlon pelipankin suunnasta kuuluva iik- huuhto, ihanaa!

Ja sitten mennään vielä vastakkaiselle maapallon puoliskolle. Siellä tiedetään jossain Tahitin vaiheilla, keskellä Tyyntä Valtamerta olevan onnellisten saari, missä on aina kesä. Siellä ei työnteko kuulu olevan suorastaan laissa kielletty, mutta sitä pidetään hyvin omituisena ajanvietteenä. Tästä johtuen verovirastossakin työskennellään vain silloin, kun parempaa ajanvietettä ei ole keksittävissä. Tällaisissa olosuhteissa vaaditan verovalmistelijoilta kuitenkin varsin monia positiivisia ominaisuuksia kuten älykkyyttä, estottomuutta, tahdikkuutta hienotunteisuutta ja ennen kaikkea pidättyvyyttä, vain joitakin ominaisuuksia heidän persoonallisuudestaan luetellaksemme. Ketään verotettavaahan ei siellä saa loukata, muutoin saattaa menettää virkansa. Mutta niinpä veroviranomainen onkin siellä erittäin hyvin palkattu. Ja jos hän jonain viikkoina tai kuukausina joutuu ylikuormitetuksi, sikäläiset olosuhteet tietenkin huomioon ottaen, maksetaan tällaisesta liikarasituksesta varsin runsas kipukorvaus, kuten luonnollista ja oikeudenmukaista onkin.

Verohuojennusten ja helpotusten tielle lähdettäessä on kuitenkin syytä olla harkitsevainen, varoitti Herra M. Ätkäys. Mikä Monacossa tai jossain Etelämeren saarella saattaa olla sopivaa, sen ei aina tarvitse johtaa toivottuun tulokseen millä tahansa paikkakunnalla. Kun Italiassa suunniteltiin verohelpotuksia yli 700 metriä meren pinnan yläpuolella asuville kansalaisille, niin Martina Francan kylän asukkaat päättivät hyljätä entiset asuntonsa ja rakentaa itselleen uudet kodit satakunta metriä korkeammalla vuoren rinteelle, mikä tietenkään ei liene ollut lainsäätäjän tarkoituksena.

Kiitoksia Teille Herra M. Ätkäys. Nykyään kun väitetään viranomaisten kaikkialla suunnittelevan vain veronkorotuksia ja etsivän yhä uusia verotuskohteita, oli hauskaa ja mieluista kuulla. että näin ei sentään ole aina ja joka paikassa asianlaita.

Tutti-Frutti

Taxaan haluttiin siis kevennyksiä verotuksellisien artikkeleiden joukkoon. Lehdessä oli mm. kysely jäsenen lujatahtoisuudesta leikkimielisesti ja riisimurojen hyötykäyttöön keksitty riisimurokakkuresepti. Verovitsit olivat myös mukavia lisiä Taxassa.

MALLIVEROTTAJA, TAXA 1/62

Verovirkailijalla on suuri vastuu. Paljon suurempi kuin useimmilla muilla hallinnon alalla työskentelevillä. Verottaja näet kouraisee suoraan veronmaksajan kukkaroon ja sen vuoksi hänen virheensä tuntuvat paljon kipeämmin kuin muiden virkamiesten erehdykset.

Vaikka verovirkailijakunnan pätevyyteen on viime vuosina kiinnitetty erikoista huomiota, joukkoon osuu aina jokin musta lammas. Näiden edesottamuksia on tämänkin lehden palstoilla ruodittu. Tämä ei tietenkään kaikkia miellytä. Mutta verovirkailija ei ole mikään koskematon suuruus, vaan julkisuuden valokeilassa toimiva yleisön palvelija. Häntä saa ja pitääkin arvostella, jos siihen on todella aihetta.

Eräät verovirkailijat ovat esittäneet lehdellemme kysymyksen, millaisen tulisi ihanteellisen verottajan olla veronmaksajan näkökulmasta tarkasteltuna. Kysymys on aiheellinen ja vastauksen arvoinen.

Verovirkailijan on tunnettava verolainsäädäntö ja verotuskäytäntö. Tämä vaatimus tuntuu itsestään selvältä, mutta tosiasiassa verotus on nykyisellään niin monimutkainen, että vain harva voi kehua sen täysin hallitsevansa. Kuitenkin sellaiset peruskäsitteet kuin määrättyjen tulojen verovapaus, lakisääteiset vähennykset ja oikea verotuspaikka pitäisi olla jokaiselle verottajalle selvät. Tämä on vähin, mitä verottajailta vaaditaan. Valitettavasti vain kaikki verovirkailijat eivät ole selvillä edes näistä peruskäsitteistä.

Verovirkailijan on pidettävä silmällä myös veronmaksajan etua. Siihen häntä velvoittaa jo lain nimenomainen määräys. Kultainen sääntö, jonka mukaan oikeutta jaettaessa kahden vaihtoehdon tullessa kysymykseen sovelletaan kansalaisen kannalta katsottuna lievempää, on voimassa myös verotuksessa. Verotuslain 58 §:ssä näet säädetään, että jos verotusta toimitettaessa ilmaantuu eri mieliä, äänten jakaantuessa tasan,  tulee se mielipide päätökseksi, joka on verovelvolliselle edullisempi. Himoverottajien olisi syytä lukea tämä pykälä kahteen kertaan.

Verovirkailijan on oltava ennen kaikkea yleisön palvelija. Hän ei saa olla mikään kuoreensa sulkeutunut kilpikonna, vaan hänen on ohjattava, neuvottava ja opastettava niitä, joiden tuloista hän perii runsaat kymmenykset. Kun verotaakka on niin korkea kuin mitä meillä Suomessa, on erityisen tärkeää, että verovirkamieheen luotetaan. Tämä luottamus on hankittavissa vain osoittamalla palvelusalttiutta verotoimistoissa asioitsevia kohtaan.

Veronmaksaja-lehdessä on hahmoteltu ihanneverottajan muotokuvaa. Hän on vastuuntuntoinen, lainoppinut, luotettava ja palvelusaltis oikeudenjakaja. Jättämällä pois vero-etuliite verovirkailijasta tämä ihannekuva sopii varmasti mihin tahansa virkailijaryhmään.

Epäilemättä mustia lampaita löytyy kaikkialta niin verottajain kuin veronmaksajienkin joukosta. Vanha tuttu resepti epäpätevän aineksen karsimiseksi verottajakunnasta on tälläkin alalla palkkatason nostaminen verottajan vaativan työn ja suuren vastuun mukaiseksi. Sitä vaatii jo veronmaksajan etu.